Jani Hautaluoma: Biokaasumarkkinan kasvu vaatii monipuolisen kaasuverkon

Suomen biokaasumarkkina kasvaa nopeasti, ja kiinnostus uusiutuvaan kaasuun lisääntyy teollisuudessa sekä liikenteessä. Biokaasun liiketoimintapäällikkömme Jani Hautaluoma tarkastelee tässä kirjoituksessa, miten kaasuinfrastruktuurin kehitys määrittää biokaasun kasvun seuraavaa vaihetta Suomessa.

”Monipuolinen kaasuputkiverkosto tukee biokaasuekosysteemin kasvua”, Jani Hautaluoma toteaa. Hänen mukaansa Suomen biokaasumarkkina on selvässä kasvussa, ja samalla kasvaa tarve kaasuinfralle, joka vie uusiutuvan kaasun tehokkaasti tuotannosta teollisuudelle, liikenteeseen ja vientimarkkinoille. Tämä edellyttää toimivaa kokonaisuutta, jossa kaasuverkot, LNG-terminaalit ja virtuaalinen kaasuverkko täydentävät toisiaan.

Kaasuinfrastruktuuri kehittyykin Suomessa nyt useilla alueilla, ja esimerkiksi kansallinen siirtoverkkoyhtiö Gasgrid on esittänyt suunnitelmia kaasuverkon laajentamisesta Satakuntaan. Me Auriksella kehitämme Säkylään biokaasulaitosta, joka valmistuessaan tuottaa vuosittain 130 gigawattituntia uusiutuvaa biokaasua, sekä siihen liittyvää 40 kilometrin kaasuverkostoa.

Näiden hankkeiden sekä lähialueille kaavaillun synteettisen metaanin tuotannon myötä Satakuntaan syntyy biokaasun ja synteettisten polttoaineiden tuotannon sekä kaasua käyttävän teollisuuden ja liikenteen ekosysteemi. Samalla laajeneva ja monipuolistuva kaasuinfra vahvistaa teollisuuden toimitusvarmuutta ja tukee huoltovarmuutta, kun käyttöön saadaan lisää kotimaista uusiutuvaa kaasua ja uusia siirtoreittejä.

Laajeneva verkko palvelee kasvavaa biokaasun kysyntää

Suomi on osa kasvavaa eurooppalaista biokaasun markkinaa ja toimitusketjua. Siksi biokaasun kasvun kannalta ratkaisevaa on, että kaasuverkosto kytkee alueelliset tuotantoalueet kansalliseen verkkoon ja edelleen Eurooppaan.

Kokonaisuuteen kuuluvat kotimainen biokaasun tuotanto, LNG-terminaalit, kiinteä kaasuverkkoyhteytemme Eurooppaan, eli Balticconnector, sekä Auriksen virtuaalinen kaasuverkko. Viimeksi mainitussa verkkoon kytkeytymättömät biokaasuntuottajat voivat toimittaa kaasua konteissa Mäntsälässä sijaitsevalle syöttöpisteellemme, missä Auris syöttää kaasun valtakunnanverkkoon.

Kun kaasulla on reitti Euroopan kasvaville markkinoille, se lisää kiinnostusta biokaasun teollista tuotantoa kohtaan. Laivojen ja raskaan liikenteen kysyntä kasvattaa biokaasun kysyntää voimakkaasti Euroopassa, kuten myös Suomessa.

Jatkossa kaasuinfra kehittyy Suomessa ennen kaikkea kasvavan biokaasun tuotannon sekä uusien synteettisten kaasujen, kuten e-metaanin, tarpeisiin. Tämä näkyy uusina siirtoyhteyksinä ja syöttöpisteinä sekä terminaalien ja virtuaalisen kaasuverkon suurempana roolina alueilla, joilla putkiverkkoa ei vielä ole. E-metaania tuotetaan yhdistämällä hiilidioksidia ja vetyä, jota saadaan hajottamalla vettä uusiutuvalla sähköllä.

Biogeeninen hiilidioksidi synteettisen lentopolttoaineen tuotantoon

Kun kaasun kysyntä kasvaa ja Suomessa tuotetun kaasun määrä ylittää kotimaisen kysynnän, syntyy jo vuosikymmenen lopulla tarve laajentaa kaasuverkostoa sekä rakentaa uusia terminaaleja ja kaasuvarastoja. Kaasumarkkinoilla toimivien käyttäjien tarpeet ratkaisevat lopulta sen, minne, kuinka paljon ja milloin verkostoa rakennetaan.

Alueellisia putkiverkostoja syntyy lähivuosina muun muassa synteettistä lentopolttoainetta (e-SAF, electronic Sustainable Aviation Fuel) tuottavien laitosten yhteyteen. Nämä laitokset saavat biogeenistä hiilidioksidia lähellä sijaitsevilta biokaasulaitoksilta. Hiilidioksidia on huomattavasti edullisempaa siirtää prosessiin putkea pitkin kaasuna kuin kuljettaa laitokselle nestemäisessä muodossa.

Hiilidioksidin myynti tuo biokaasulaitoksille lisätuloja ja parantaa niiden kannattavuutta. E-SAFin tuotanto edellyttää, että sekä vetytuotannossa käytettävä sähkö että hiilidioksidi on tuotettu päästöttömästi. Biokaasulaitoksen biogeeninen hiilidioksidi täyttää tämän vaatimuksen.

Biokaasun ympärille kasvaa teollinen ekosysteemi

Kaasuverkoston laajenemista tukevat kolme samanaikaista kehitystä. Ensinnäkin EU:n sääntely avaa markkinoita kasvavalle biokaasutuotannolle. Toiseksi Suomen teollisuus tarvitsee prosesseihinsa vähäpäästöisiä, kaasuun perustuvia ratkaisuja. Kolmanneksi alueelliset kaasuverkot ja niihin liittyvät terminaalit kehittyvät nopeasti kasvavan biokaasun tuotannon tueksi.

Auris Energialla on vahva rooli kaasuinfrastruktuurin kehittäjänä, kun biokaasun tuotanto kohtaa teollisen kysynnän. Samalla Auris luo alalle ekosysteemin, joka tuo yhteen biokaasun raaka-ainetuottajat ja kaasuasiakkaat. Autamme asiakkaitamme suunnittelemaan, miten biokaasu tukee pitkän aikavälin kilpailukykyä ja vastuullisuutta.

Suomen laajeneva ja monipuolistuva kaasuinfra on tulevaisuuden mahdollistaja. Kun se yhdistää Suomen Eurooppaan, suomalaisesta biokaasusta tulee Euroopan kasvavilla energiamarkkinoilla markkinaehtoinen, ilmastotavoitteita tukeva ja teollisesti relevantti energialähde.

Keskustelen mielelläni kanssanne siitä, miten biokaasu ja sen erilaiset toimitusratkaisut voivat tukea juuri teidän prosessejanne. Jani Hautaluoma, Auris Energian biokaasun liiketoimintapäällikkö, jani.hautaluoma@aurisenergia.fi