Auris Energian vastuullisuus
Uskomme Auris Energia -konsernissa, että tehokkain tapa siirtyä kohti päästötöntä yhteiskuntaa on auttaa yrityksiä vähentämään hiilidioksidipäästöjään ja kasvattamaan energiatehokkuuttaan joka päivä. Jotta yritykset pysyvät kilpailukykyisinä ja koko yhteiskunta voi siirtyä kohti puhtaampaa tulevaisuutta, tarvitsemme jatkuvasti parempaa, kokonaisvaltaista energiatehokkuutta sekä puhtainta mahdollista energiaa, johon voi luottaa aina. Tämä ohjaa konsernimme toimintaa tänään ja tulevaisuudessa.
Vuonna 2023 Auris Energia jatkoi päämäärätietoisesti muutosmatkaansa kohti entistä kestävämpää, palvelevampaa ja monipuolisempaa energiayhtiötä
Tavoitteenamme on auttaa yrityksiä vähentämään hiilijalanjälkeään ja kasvattamaan energiatehokkuuttaan merkittävästi ja nopeasti. Olemme sitoutuneet leikkaamaan niin oman toimintamme kuin asiakkaidemmekin päästöjä ja saavuttaneet tässä jo monia konkreettisia tuloksia.
Jatkoimme viime vuonna kaasunjakeluverkostomme saneerausohjelmaa suunnitellusti ja vähensimme edelleen kaasunjakelusta syntyviä metaanipäästöjämme. Myös lämpöliiketoimintamme jatkoi muutostaan vähähiiliseksi viime vuonna.
Tuotimme asiakkaillemme noin 110 GWh lämpöä ja höyryä. Lämmön osuus energiantuotannostamme laski hieman, kun taas höyryntuotantomme kasvoi, mikä osoittaa joustavuuttamme ja kykyämme vastata asiakkaidemme tarpeisiin. Vuonna 2023 asiakkaidemme ostamasta energiasta aiempaa suurempi osuus tuotettiin uusiutuvilla energialähteillä, kuten vihreällä sähköllä ja biokaasulla.
Sitoutumistamme puhtaiden kaasujen tulevaisuuteen kuvaa enemmistöosuuden hankkiminen biokaasun tuotantolaitoksesta Mäntsälästä. Laitos jalostaa yhdyskuntien ja teollisuuden sivuvirroista uusiutuvaa energiaa ja kierrätysravinteita. Meistä tuli kaupan myötä biokaasun myyjän ja jakelijan lisäksi kotimaisen, hiilineutraalin biokaasun tuottaja. Tämä lisää mahdollisuuksiamme palvella sekä ympäristöä että asiakkaitamme entistä paremmin ja vastuullisemmin.
Samalla kun tavoittelemme ympäristöystävällisempää energiantuotantoa, pidämme kiinni vastuullisuudesta myös muilla liiketoiminnan osa-alueilla. Ilman asiantuntevaa henkilökuntaa emme saavuta ainuttakaan vastuullisuustavoitettamme. Olemme Auriksella aina panostaneet työntekijöistämme huolehtimiseen, mikä näkyy erinomaisina tuloksina työntekijätyytyväisyysmittauksissa. Vuonna 2023 henkilökuntamme lukumäärä saavutti 40 ihmistä.
Turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää, ja olemme panostaneet merkittävästi työntekijöidemme, urakoitsijoidemme sekä asiakkaidemme turvallisuuteen. Työskentelemme jatkuvasti parantaaksemme turvallisuuskulttuuriamme ja tarjoamme kattavaa koulutusta sekä tukea työntekijöillemme.
Asiakastyytyväisyyden tutkimisen, ylläpitämisen ja kehittämisen nostimme viime vuonna niin ikään kehityshankkeidemme kärkeen. Asiakastyytyväisyys on meille sydämen asia, ja asiakas on myös uudistetun strategiamme keskiössä. Parannamme jatkuvasti palveluitamme asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti. Olemme saaneet erittäin positiivista palautetta asiakkailtamme, mikä kertoo siitä, että olemme oikealla tiellä. Tulemme jatkossakin kuuntelemaan asiakkaitamme herkällä korvalla ja kehittämään palveluitamme heidän tarpeidensa mukaisesti.
Ukrainan jatkuva sota on herättänyt meissä syvää huolta ja surua, mutta samalla se on vahvistanut päätöstämme panostaa entistä enemmän kestäviin energiaratkaisuihin. Haluamme olla osa ratkaisua, joka edistää rauhaa ja vakautta maailmassa. Siksi olemme varmistaneet, että kaikki myymämme polttoaineet ja palvelut tulevat maista, jotka eivät tue sotaa Ukrainassa.
Kokonaisuudessaan vuosi 2023 oli meille tärkeä askel kohti kestävämpää ja vastuullisempaa tulevaisuutta. Olemme ylpeitä saavutuksistamme ja tiedämme, että edessä on vielä paljon työtä. Odotamme innolla tulevia haasteita ja mahdollisuuksia, ja olemme valmiita jatkamaan muutosmatkaamme kohti entistä parempaa huomista.
Auris Energian rooli energia-alan muutostekijänä korostuu entisestään, kun suuntaamme kohti kestävämpää ja monipuolisempaa energiatulevaisuutta.
– Anni Sarvaranta, Auris Energia -konsernin toimitusjohtaja
Ympäristövastuumme
tavoitteena on hiilineutraalius
Ympäristötavoitteemme ovat kiinteä osa strategiaamme. Vuonna 2040 olemme oman toimintamme suorien päästöjen osalta hiilineutraali konserni.
Ympäristövastuun tavoitteidemme mukaisesti tulemme kasvattamaan biokaasun ja muun hiilineutraalin kaasun osuutta myymästämme ja jakelemastamme kaasusta merkittävästi.
Toisena pääasiallisena välitavoitteenamme on varmistaa, että jatkuvasti kasvava osuus energiapalveluyhtiömme tuottamasta lämmöstä ja höyrystä on päästötöntä vuoteen 2030 mennessä. Energiapalveluyhtiömme edistää Suomen lämpö- ja höyrymarkkinan sähköistymistä ja hiilestä irtautumista. Merkittävin keino tähän sähköön ja biometaaniin perustuvat ratkaisut.
Jatkamme lisäksi kaasunjakeluverkostomme kehittämistä investoimalla metaanivuotojen vähentämiseen entisestään. Auriksen metaanivuodot ovat jo useiden vuosien ajan olleet alle 0,1 prosenttia kaikesta jakelemastamme kaasusta. Metaanipäästöjen vähentämisen lisäksi jatkuva investoiminen verkkomme perusparannukseen varmistaa verkon korkean turvallisuuden sekä valmiuden kasvavaan uusiutuvien kaasujen jakeluun lähitulevaisuudessa.
Lisäksi tehostamme jatkuvasti asiakkaidemme energiankäyttöä modernisoimalla ja optimoimalla heidän kohteitaan ja energiantuotantoon käyttämiään laitteistoja. Kaikki toimipisteemme ja projektimme toteutetaan niin, että minimoimme kasvihuonepäästöt sekä vaikutukset ympäristöön.
”Tämä, järjestyksessään kolmas, vastuullisuusraporttimme on tehty GRI-standardin periaatteisiin viitaten ja on EY:n varmentama. Olennaisuusanalyysin tunnistamat tärkeimmät vastuullisuusteemamme ovat ohjanneet liiketoimintaamme jo pitkään. Tunnistamme sekä positiiviset että negatiiviset vaikutuksemme ympäristöömme, talouteen sekä yhteiskuntaan.”
Anni Sarvaranta, Auris Energia –konsernin toimitusjohtaja
Olennaisuusanalyysin
mukaan tärkeimpiä vastuullisuusteemojamme:
- Kasvihuonepäästöt
- Työterveys ja -turvallisuus
- Ilmastonmuutokseen sopeutuminen, joustavuus ja vihreä siirtymä
- Kaasun toimitusvarmuus
- Omaisuuden eheys ja kriittisten tapahtumien käsittely
Ympäristövastuu
Auris Energia -konserni tunnistaa toimialansa ja toimintansa ympäristövaikutukset. Toimintamme tukee koko yhteiskunnan energiamurrosta, ja tavoittelemme myös oman liiketoimintamme hiilineutraaliutta.
Maa- ja biokaasulla on erittäin tärkeä rooli siirtymässä vähähiiliseen tulevaisuuteen EU:n tavoitteiden mukaisesti.
Autamme asiakkaitamme siirtymään maakaasusta ja muista fossiilisista polttoaineista puhtaampiin energiamuotoihin. Esimerkiksi siirtymällä maakaasusta biokaasuun asiakas saavuttaa välittömästi hiilineutraaliuden.
Yhteenveto ympäristövaikutuksistamme
Auris Energia -konserni käyttää maa- ja biokaasua sekä sähköä tuottaakseen asiakkailleen höyryä ja aluelämpöä. Lisäksi käytämme biokaasuntuotantolaitoksellamme Mäntsälässä sähköä tuotantoprosessiin ja jonkin verran öljyä lämmitykseen. Kaasutankkausasemamme kompressori käyttää myös sähköä. Konsernimme toimitiloihin ostamme sähköä sekä käytämme pienen määrän maakaasua Kotkan toimitilojemme lämmittämiseen.
Vuonna 2023 sähkönkulutuksemme kasvoi merkittävästi, sillä ostimme Mäntsälän biokaasun tuotantolaitoksen. Sähkönkulutuksen kasvua selittävät myös energiapalveluyhtiömme uudet sähköön perustuvat asiakaskohteet, joissa energia tuotetaan muun muassa lämpöpumpuilla.
Konsernimme maakaasun kulutus laski hieman, sillä maakaasun käyttö energiapalvelukohteissamme pieneni. Kotkan toimiston lämmitykseen käytetty kaasumäärä pysyi lähes ennallaan.
Energiapalveluyhtiömme tuotti vuonna 2023 asiakkailleen kaikkiaan 109 GWh lämpö- ja höyryenergiaa. Vuonna 2022 luku oli noin 116 GWh. Tämä energia tuotettiin pääosin maa- ja biokaasulla, mutta sen tuottamiseen käytettiin myös enenevissä määrin lämpöpumppuja sekä sähkökattilaa. Vuoden 2023 lopulla lämpöpumppuja ja muuta sähköön perustuvaa energiantuotantoa kaasuun yhdistävät kohteet edustivat jo lukumääräisesti merkittävää osaa Auriksen energiapalvelukohteista.
Olemme raportoineet GHG-protokollan mukaisissa päästölaskelmissamme kaiken AEP:n tuottaman energian päästöt.
Toimintamme päästöt on lajiteltu GHG-protokollan mukaisesti Scope 1, 2 ja 3 -tasoihin. Konsernimme Scope 1 -kasvihuonepäästöt koostuvat pääosin energiapalveluyhtiömme lämmön- ja höyryntuotantoon polttaman maakaasun päästöistä, kaasuverkostomme metaanivuodoista sekä uuden liiketoimintamme Mäntsälän Biovoiman biokaasulaitoksen metaanihäviöistä ja laitoksella soihdutetun kaasun päästöistä.
Vuonna 2023 energiapalveluyrityksemme energiantuotannon päästöt ovat laskeneet hieman vuodesta 2022. Päästöjen lasku johtui pääosin tuottamamme energian määrän laskusta.
Kaasunjakeluverkoistamme syntyvistä kaasuvuodoista muodostui noin 1 657 tonnia CO2e päästöjä vuonna 2023. Vuonna 2022 tämä luku oli 1 646 tonnia.
Scope 2 –päästöihimme lukeutuvat muun muassa energiantuotantoon käyttämämme sähkö, biokaasun tuotantolaitoksemme käyttämä sähkö sekä muu ostamamme sähkö.
Sähkönkulutuksemme nousi vuonna 2023 Mäntsälän biokaasulaitoksen oston myötä. Scope 2 –tason kokonaispäästömme olivat noin 163 tCO2e vuonna 2023. Luku on merkittävästi suurempi kuin vuonna 2022 pääosin uuden liiketoimintamme, eli biokaasun tuotannon, ansiosta sekä energiapalvelukohteidemme lisääntyneen sähkönkulutuksen ansiosta.
Olemme laajentamassa konsernimme Scope 3 –päästöjen raportointia, mutta toistaiseksi raportoimme tästä kategoriasta henkilökuntamme ajamien kilometrien tuottamat päästöt, myymämme kaasun poltosta syntyneet päästöt sekä uutena Mäntsälän Biovoiman jätekuljetusten päästöt.
GHG-protokollan mukaisesti Scope 3 -päästöihin sisältyisivät myös muut hankintojen ja hankintojen arvoketjun päästömme. Resurssien ja saatavilla olevan tiedon puute kuitenkin estävät meitä arvioimasta Scope 3 -päästöjemme kokonaisvaikutusta tarkasti. Haemme tähän toimivaa ratkaisua ja kehitämme kokonaispäästöarvioitamme tulevaisuudessa.
Uusi liiketoiminta-alueemme –
Biokaasun tuotanto, Mäntsälän Biovoima Oy
Konserniyhtiömme Auris Energia Oy hankki 17.3.2023 toteutuneella osakekaupalla enemmistöosuuden (72 %) Mäntsälän Biovoima Oy:stä. Kaupan myötä Auriksesta tuli biokaasun myyjän ja jakelijan lisäksi sen tuottaja. Laitoksen entiset omistajat Watrec Oy ja Nivos Energia jatkavat laitoksen vähemmistöomistajina ja Juhani Suvilampi yhtiön vt. toimitusjohtajana.
Yrityksen mädätysteknologiaan perustuva biokaasulaitos sijaitsee Helsingintien varressa Mäntsälässä. Mäntsälän Biovoima jalostaa yhdyskuntien ja teollisuuden sivuvirroista uusiutuvaa energiaa ja kierrätysravinteita. Laitos tuottaa ympäristöystävällistä, uusiutuvaa, kotimaista energiaa esimerkiksi ravintoloiden ja kauppojen biojätteistä.
Toteutunut yrityskauppa edistää Auris Energian tavoitetta kasvattaa uusiutuvien kaasujen osuutta liiketoiminnastaan sekä pyrkimystä auttaa asiakkaitaan kohti hiilineutraaliutta. Laitos tuottaa noin 10 GWh:ia biometaania vuodessa ja sille suunnitellaan kapasiteetin laajennusta.
Turvallisuus on kaiken toimintamme perusta
Henkilöstömme, asiakkaidemme sekä yhteistyökumppaneidemme turvallisuus ja terveys ovat kaiken toimintamme perusta. Seuraamme ja parannamme toimintamme turvallisuutta jatkuvasti sekä raportoimme siitä säännöllisesti. Tunnistamme ja ehkäisemme havaitsemiemme turvallisuuden ja hyvinvoinnin riskien toteutumista omassa ja alihankkijoidemme toiminnassa.
Työterveys ja -turvallisuus
Henkilöstömme työ painottuu toimistotyöhön, jossa fyysiset riskit ovat vähäisiä, mutta henkinen kuormitus voi olla merkittävää. Huomioimme kasvavan henkisen kuormituksen ja jaamme työtehtäviä tasaisesti. Työterveyshuoltomme on arvioinut myös kaasunjakelun sekä energiapalveluidemme työmaidemme terveys- ja turvallisuusriskit. Vuonna 2023 teetimme myös ulkopuolisella asiantuntijalla laajan selvityksen konsernimme turvallisuuden kokonaistilasta. Lisäksi nimitimme konsernillemme oman turvallisuuspäällikön, joka on ottanut kokonaisvastuun turvallisuustyömme kehittämisestä.
Sairauspoissaolot ovat konsernissamme nousseet hieman vuonna 2023 vuoteen 2022 verrattuna samalla, kun vakituisen henkilöstömme määrä on kasvanut.
Turvallisuussääntömme ja menettelyohjeemme määrittävät tarkat vaatimukset sekä oman että alihankkijoidemme toiminnan turvallisuudelle.
Tämän vastuullisuusraportin tarkastelujaksolla konsernissamme ei tapahtunut ainuttakaan poissaoloon johtanutta tapaturmaa. Ehkäisemme niitä muun muassa niin kutsutuilla safety walk -käynneillä, joilla valvomme turvallisuusohjeiden noudattamista työntekijöidemme ja alihankkijoidemme keskuudessa.
Tunnistamme kunkin kohteen mahdolliset riskit ennen minkään työn suorittamista ja raportoimme ne johdolle. Hallituksemme seuraa säännöllisellä raportoinnilla konsernissamme tehdyn ja teetetyn työn turvallisuutta jokaisen hallituksen kokouksen yhteydessä, vähintään kahden kuukauden välein.
Safety walk -turvallisuuskäynnit ja -tarkastukset ovat vaikuttaneet myönteisesti turvallisuuden ylläpitämiseen, emmekä ole joutuneet antamaan alihankkijoillemme huomautuksia turvatoimien laiminlyönnistä vastuullisuusraportin tarkastelujaksolla. Vuonna 2023 suoritettiin yhteensä 29 safety walk – käyntiä.
Auris-yhtiöillämme on erilliset työn turvallisuutta käsittelevät ohjeet, joita jokaisen työntekijämme on noudatettava. Edellytämme työntekijöiltämme jatkuvaa turvallisuuteen liittyvää havainnointia, jonka dokumentoimme Auriksen turvallisuuskanavalle. Vuonna 2023 tehtiin yhteensä 207 turvallisuushavaintoa.
Kaasuputkiston rakentamista, laatua, tarkistusta, käytön aikaista toimintaa ja käytönvalvojan merkintöjä dokumentoimme erilliseen valvontakirjaan.
Tuotteiden ja palveluiden arvioidut terveys- ja turvallisuusvaikutukset
Toimialamme johtavana yhtiönä ymmärrämme tuotteisiimme ja palveluihimme liittyvät turvallisuus- ja terveysriskit. Niiden minimoimiseksi noudatamme kaikkia lain vaatimuksia, valvomme jakeluverkkoamme vuorokauden ympäri ja ohjeistamme tarvittaessa asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme riskien minimoimiseen.
Suoritamme lisäksi safety walk -turvakatselmuksia alihankkijoidemme työmailla, ja Auris Energiapalvelut valvoo energiantuotantoalaitoksiaan vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.
Jakelemamme ja myymämme kaasun turvallisuudesta ja laadusta vastaa Suomen kaasun siirtoverkkoyhtiö Gasgrid Finland Oy.
Tavoitteinamme ovat:
- Nolla tapaturmaa myös jatkossa
- Käytössämme olevien kaasuputkien ja muiden laitteiden vahingoittumisen välttäminen
- Kolmannen osapuolen vaaratilanteiden tai haitan ehkäiseminen