“Täällä luotetaan siihen, että osaa tehdä hommansa”

Suomen Kaasuenergian ja Auris Kaasunjakelun palveluksessa aloitti huhtikuussa kaksi kesätyöntekijää. Parikymppiset Nelma Taipale ja Jonni Päivinen työskentelevät kuluvan kesän ajan verkostovalvojina, kuten tekivät viime vuonnakin. 

Kesätyö Auris Kaasunjakelulla soveltuu hyvin osaksi molempien opintoja. Taipale opiskelee Metropolia ammattikorkeakoulussa rakennusmestariksi pääaineenaan infrarakentaminen, Päivinen puolestaan lukee energiatekniikkaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (XAMK).

Kummankin harjoittelu kestää elokuun loppuun saakka, minkä jälkeen on aika palata opinahjoon. Taipaleella valmistuminen siintää jo kuluvan vuoden joulukuussa, kun taas Päivinen kuluttaa koulunpenkkiä vuoden 2022 keväälle asti.

Taipale kertoo tulevaisuutensa olevan vielä vähän auki, vaikka yksi toive hänellä onkin.

”Olisihan se ihan mahtavaa jatkaa Auriksella, kun on ollut niin hyvä tehdä töitä. On ollut kiva, kun olen saanut olla samanlainen kuin muut, eikä ole tarvinnut tuntea itseään pelkäksi kesätyöntekijäksi.”

Hyvä työilmapiiri auttaa sopeutumaan joukkoon

Taipaleen mukaan ollut opettavaista päästä tekemään samoja tehtäviä kuin muutkin verkostovalvojat.

”Alusta asti on hirveän hyvin opastettu ja kerrottu tehtävät. Ensin on tehty yhdessä, ja olen saanut vastuuta sen mukaan, miten olen itse halunnut. Täällä luotetaan siihen, että osaa tehdä hommansa.”

Työilmapiirille ja erityisesti sen rentoudelle Taipale antaa täydet pisteet. Hän kertoo olleensa iloinen hyvästä työilmapiiristä jo aloittaessaan kesätyön viime vuonna. Siksikin oli selvää suunnata kesätöihin samaan paikkaan myös tänä vuonna.

Päivinen oli niin ikään tyytyväinen kesätyöhönsä jo viime vuonna, eikä hakua toisaalle tarvinnut edes harkita.

”Työ täällä on mukavan vaihtelevaa ja liikkuvaa, ja muut työntekijät ovat mukavia. Olen viihtynyt tosi hyvin”, Päivinen summaa.

Energiatekniikan perusteiden osaaminen auttaa työssä paljon. Lisäksi työtehtävät opettavat Päivisen mukaan monenlaisia taitoja, eikä pelkästään kaasuverkoston ylläpidosta. 

”Tässä työssä pitää osata tulla ihmisten kanssa toimeen ja osata sopia asioita.”

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä kaasusta.