Emma Kuula - Liiketoiminnan kehittäjä

Asiantuntija: Emma Kuula – Liiketoiminnan kehittäjä
Koulutus: Energiatekniikan DI, Aalto-yliopisto
Kokemus: Auris Energialla eri tehtävissä opintojen aikaisista kesä- ja osa-aikatöistä ennen valmistumista ja nykyistä roolia.

Mitä teet Auriksella?

Liiketoiminnan kehittäjän roolissa olen mukana monipuolisissa kehitysprojekteissa, jotka sisältävät sekä olemassa olevan toiminnan parantamista että uusien hankkeiden kehittämistä. Erityisesti biokaasupuolella olen keskittynyt kestävyyden todentamiseen ja kehittänyt tätä työtä Auriksella muun muassa ISCC-sertifioinnin puitteissa.

Mikä sai sinut kiinnostumaan energia-alasta?

Energia-alassa minua on aina vetänyt puoleensa sen monipuolisuus sekä konkreettinen mahdollisuus vaikuttaa päästöihin. Kaikki me tarvitsemme ja kulutamme energiaa tavalla tai toisella, joten siihen vaikuttaminen on aina tuntunut itselleni merkitykselliseltä. Etenkin yliopisto-opintojen aikana näkemäni teknologinen kehitys ja haasteet, joita uusilla ratkaisuilla on pystytty ratkomaan, ovat omalta osaltaan ylläpitäneet intohimoani energia-alaa kohtaan.

Miten opintosi näkyvät työssäsi tänään?

Opinnoistani olen saanut vahvan pohjan energia-alan tuntemukseen. Työnkuvani on pitkälti uusien asioiden selvittämistä ja ongelmien ratkaisua, joihin jo opiskeluiden aikana löytyivät itselleni sopivat työkalut. Ala kehittyy ja sen myötä myös sääntely muuttuu, joten uskon, että aina on jotain uutta opittavaa ja omaksuttavaa.

Miksi biokaasu on mielestäsi tärkeä osa energiamurrosta?

Kaasulla on oma tärkeä roolinsa energiamurroksessa, ja erityisesti biokaasu tarjoaa nopean tavan vähentää päästöjä. Varsinkin energiaintensiivisillä teollisuudenaloilla energiantarvetta ei välttämättä pystytä ratkaisemaan sähköistämällä. Tällöin biokaasulla on tärkeä rooli. Olemassa oleva kaasuinfra tekee siitä myös monelle helpon ratkaisun. Erityisesti kotimaassa tuotettu biokaasu edistää kehitystä kohti omavaraisuutta, minkä merkitys epävakaassa maailmantilanteessa on korostunut.

Mitä uutta haluaisit oppia seuraavien vuosien aikana?

Seuraavien vuosien aikana haluan jatkaa asiantuntijuuden syventämistä kestävien polttoaineiden osalta. Lisäksi toivon pääseväni kehittymään omassa roolissani erilaisten kehityshankkeiden kautta. Etenkin haluan oppia enemmän erilaisten projektien läpiviennistä sekä sidosryhmätyöskentelystä.

Haluatko kuulla lisää?

Jätä yhteystietosi, niin asiantuntijamme ottavat sinuun yhteyttä!